Tuulia muisti Lyyti Orvokkia, Marttaa ja minua tämmöisellä. Kävimme jo porukalla kiittelemässä häntä.

No voi, minähän voisin antaa tämän vaikka kuinka moneen blogiin. Vaikeaa tehdä valintaa. Mutta, mutta - erästä haluaisin kuitenkin erityisesti muistaa. Ojennanpa tunnustuksen Marialle, joka on suuresti vaikuttanut minunkin harrastukseeni. Tuskinpa olisin innostunut niin paljon esim. miniatyyri kirjontatöistä ilman Mariaa. Ja kansiollinen hänen hienosti ja tarkasti tekemiä ohjeita odottelee toteuttamistaan. Maria on uskomattoman monipuolinen ja lahjakas miniatyyritöissään, ja aina vaan hän jaksaa yllättää. Kahden pienen lapsen äidillä tuntuu virtaa vaan riittävän :D. Se on myös hienoa, että Maria on aktiivisesti kannustamassa ja innostamassa myös muita harrastajia.