Minun on ihan pakko esitellä meidän uusi perheenjäsen, joka on asustellut meillä pari viikkoa. Hänen nimensä on Lyyti Orvokki. Nuorimman lapsemme syntymäpäivä oli viime viikolla, ja yllättimme hänet tämmöisellä synttärilahjalla. Lyyti ei ollut ihan paketissa, ainoastaan pienen pieni panta ja hihna ja mukana oli kortti, jossa oli Lyytin kuva ja tilanteeseen sopiva teksti. Kuopus oli aika liikuttunut ja melkoisen onnellisen näköinen poika, kun lähdimme samantien hakemaan Lyytiä muutaman sadan kilometrin päästä. Viikkojen ajan olimme mieheni kanssa supatelleet salaa Lyytistä ja yritimme valmistella berninpaimenkoira Marttaamme tulevaan koitokseen. Ja minusta tuntuu, että Martta jotenkin näytti tuhahtelevan puheillemme.  

Yllä oleva otos ensimmäisenä iltana Martasta ja Lyytistä on aika kuvaava. "Ei vois vähempää kiinnostaa, voisitteko viedä sen pois, pliis" ajattelee selvästi Martta. Nyt tytöt ovat jo aika hyvin tottuneet toisiinsa. Lyyti haluaisi olla tosi, tosi kaveri, mutta Martta, huomattavasti vanhempana koirana, haluaa pitää ymmärrettävästi tietyn etäisyyden. Martta on hyvin lempeä luonteeltaan, ja uskon näistä kahdesta tulevan vielä hyvä parivaljakko.

Lyyti on mahottoman iloinen ja leikkisä. Pitkine ripsineen hän näyttää hyvin hellyyttävältä. Lyyti tuntuu tosi miniltä kahden bernin jälkeen, ja onkin aika totuttelemista muistaa, että jaloissa pyörii noin pieni hauva. Cockeristakin on tosin kokemusta, vuosia sitten meillä oli ihana Riitu-koira. 

Ai niin, olin minä tänään pitkästä aikaa Pikku Rouvissakin. Aiheena oli punonta. Olisin halunnut punoa kynnysmaton, mutta vajavaisten välineitteni kanssa se ei onnistunut. Onneksi Nannalla oli mukana olkihattunauhaa, jota vähän lainailin. Nauhasta väsäsin korin, johon voi laittaa esim. Olgalta joulukalenterissa saamani lankakerät. Sain sentäs jotain tehtyä, ettei tarvinnut lähteä ihan tyhjin käsin.