Kylläpäs oli hauska iltapäivä. Aika monta Pikku Rouvaa oli taas kokoontunut. Mukana olivat lisäkseni Outi, Epe, Auliina, Tuulia, Nanna, Jaana ja Taina. Väsäämisen aiheena oli tällä kertaa nojatuoli. Ja melkoista väsäämistä se minun kohdallani ainakin oli. Oli vähän vaikeeta keskittyä, kun oli niin mukavaa juttuseuraa ympärillä. Lieneekö minulla on jonkin asteisia hahmottamisen ongelmia, kun nojatuolin kappaleet tuli alkuun liimailtua ihan miten sattuu. Onneksi vieressä askaroivalla oli myöskin hieman tuskainen olo oman nojatuolinsa kanssa. Se vähän lohdutti. Eli en saanut nojatuolia alkuunkaan valmiiksi kerhossa, ja itseeni enemmän ja vähemmän pettyneenä ajelin kerhon jälkeen kotiin. Sinnikkäänä jatkoin kyhäelmääni kotona, ja sain sen jopa valmiiksi tänään. Ihme ja kumma, kyllä se muistuttaa nojatuolia.

2030297.jpg

2030296.jpg

Voi hyvänen aika, tää on nyt sitten minun eka ihan itse tehty huonekalu, huh huh.Tunsin itseni aika tumpeloksi tässä touhussa. Kangas on ostettu PeeKaasta, jossa olimme vierailulla Pikku Rouvien kanssa viime lauantaina. Me olimme kuin lauma pikkulapsia lelukaupassa. Sitten vaihdoimme vielä kerhossa kankaita keskenämme. Nyt on siis aika monta kangaspalaa odottamassa luovuuteni syttymistä. En edes viitsi kuvata niitä, tulisi vähän paineita tekemisten kanssa. Nyöreissä ei ollut oikein valinnanvaraa, olisin laittanut toisenlaisen, jos olisi vaan ollut tarjolla. Jalat ovat vanhasta Aarikan rannerenkaasta, puuhelmet ovat sopivasti kuluneet.

Isabella ja Anselmi-blogista löytyy myös toinen versio tälle tuolille.

2029467.jpg

Swapissa meillä oli minulle mieluinen aihe, tyyny. Tässä kaikkien tyynyt yhteispotretissa.

2030299.jpg

Tainalta sain nämä veikeän näköiset tyynyt.

2029470.jpg

Minä tietysti tein tyynyni kirjomalla. Lanka on ompelulankaa, ja kangas on vanhaa lakanaa. Arvonnassa sen sai Auliina.