Eilen oli toinen Oulun seudun nukkiskerhon kokoontumispäivä. Meitä oli kuusi harrastajaa viettämässä mukavaa iltapäivää Outin kotona. Hänelle suurkiitokset järjestelyistä. Edelleen tapaaminen meni enemmän ja vähemmän suunnittelun merkeissä. Jatkossa on tarkoitus kokoontua jossain muualla kuin jonkun kotona, koska se tuo omat rajoituksensa kerhon toteutumiseen ja osallistujamäärään. Eli paikka ei ole vielä ihan täysin varma, mutta ilmoittelemme asiasta kiinnostuneille sitten vähän myöhemmin. Toisaalta kotona kokoontumisessa on se ihana puoli, että pääsemme ihastelemaan toistemme nukkekoteja. Eilenkin oli aivan mahtavaa, kun Outi esitteli meille hienoja minijuttujaan. Ihan kaikki eivät päässeet eiliseen tapaamiseen, uuteena kerholaisena oli mukana Teija.

Kerhoswapin aiheena oli "jotain pöydällä pidettävää" . Minä sain tosi kauniin pitsiliinan, jonka Teija oli virkannut. Minivirkkaus kiinnostaa kovasti, tässäpä minulle hienoa mallia. Suunnitteilla ois sängynpeitto, ja yllätys, yllätys - Teijan blogissa oli ohje sellaiseen Minulla on vaan tällä hetkellä isotöinen mattoprojekti kesken, ja se on pakko tehdä ensin valmiiksi.

1319729.jpg

Pitsiliinan lanka on ompelulankaa, eli se on mielettömän ohutta. Tämä on kyllä käsittämättömän pikkutarkkaa työtä, Teija on varsinainen taituri virkkaajana. Miten ihmeessä voi edes nähdä nuo pienen pienet silmukat, tätä ei voi kuin huokaillen ihailla. Oma minivirkkaus pitänee aloittaa realistisemmalla työllä: paksumpaa lankaa ja yksinkertainen kuvio. Ja siihenkin saa suhtautua pienellä varauksella. Teijan pitsiliina olkoon minulle jokin kaukainen, aika utopistiselta tuntuva tavoite.

1324326.jpg

Minä tein massasta (omyacolor), jota olen joskus ostanut, hedelmävadin. Ja vadille tietysti jo aiemmin tekemiäni appelsiineja.

1319722.jpg

Outi sai minulta lahjaksi oman nallukan, no kun Vuokkokin sai edelliskerralla. Onkohan minulla pientä juuttumista noihin nalleihin. Niitä on vaan jotenkin niin hauska tehdä.

1319725.jpg

Täältä tullaan Outi...