<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Brandtin perhe käy kerran kuussa sunnuntaivisiitillä merikapteeni Oskar Snellmannin ja hänen vaimonsa Charlotan luona heidän kaupunkiasunnossaan. Kesäisin luonnollisesti vieraillaan heidän ihanalla Hannala-huvilalla Hietasaaressa. Pandora-laivallaan merikapteeni Snellman on seilannut maailman meriä ja käynyt kaukaisissa maissa ja kaupungeissa, joiden nimetkin ovat kuin jostain tarusta. Voi niitä tarinoita noilta matkoilta, Hilda ja Osvald kuuntelevat merikapteeni Snellmannin kertomuksia aina yhtä hurmioitunut ilme kasvoillaan. Ja mitä kaikkea ihmeellistä hän onkaan tuonut matkoiltaan. Joka kerta visiitillä Hilda haluaa mennä Snellmannin kammariin ja nähdä aina sen saman esineen, jonka merikapteeni on tuonut kaukaa Italiasta asti. Se on ihana nukke, jonka vertaista Hilda ei ole koskaan nähnyt. Hildasta se on kaunein nukke maailmassa. Huomattuaan Hildan ihastuksesta loistavat silmät ja kiintymyksen nukkeen, merikapteeni Snellman päättää tuoda Hildalle ihan oman nuken seuraavalta merimatkaltaan.
Tänä sunnuntaina, kun Brandtin perhe oli visiitillä merikapteeni Oskar Snellmannin ja hänen vaimonsa Charlotan luona, Hilda tunsi olevansa kuin sadussa. Kammarissa, sen maailman kauneimman nuken vieressä, oli iso lahjapaketti, joka oli kääritty silkkinauhoin. Avatessaan hänelle osoitetun paketin, Hilda tunsi olevansa maailman onnellisin tyttö.
Tämä on ensimmäinen nukkekokeiluni. Aikaisemmin olen maalannut parille nukelle kasvot, nämä löytyvät edelleen keskeneräisistä projekteista. Nukke on muovailtu Fimo-massasta, joka on tarkoitettu nimenomaan nukkien tekoon. Massa olikin mukava yllätys, sitä oli kiva työstää.
Nukke sai hiuksia tyttäreni vanhalta nukelta. Vähän oli kyllä karsee tunne, kun leikkasin palan hiuksia pois, ihan vähän vaan. Kasvot on maalattu temperaväreillä, päälle suihkaisin lakkaa suojaksi. Mekko on tehty kankaasta, josta on aikoinaan tehty tyttären lattaripuku ja siihen hyvin passsava pitsi on saatu lahjaksi Olgalta. Nukella on liikkuvat kädet ja jalat.
Tarina nukesta lieventänee Chrissen lapsena koettua pettymystä. Parina kesänä asuimme merenrannalla, maantieteellisesti ei kovinkaan kaukana Villa Améliesta. Naapurissamme asui merikapteeni vaimonsa kanssa, ja heidän kotona kammarissa ihailin todellakin merikapteenin jostain kaukaa tuotua ihanaa koristenukkea. Olin tuolloin viiden vanha, ja nukke oli mielestäni varmaan kaunein, minkä olin koskaan nähnyt. Muistan vieläkin minkä näköinen se oli. Merikapteeni huomasi ihastukseni, ja hän lupasi tuoda minulle ihan oman nuken joltakin matkaltaan. En kuitenkaan koskaan saanut sitä nukkea, varmaan setä unohti lupauksensa.
Kommentit